4-Teemaa Kitee 7.-10.6.2021
4-Teemaa päiväleiri pidettiin Kiteellä ensimmäisen kerran ja osanottajia oli kaikkiaan 14. Leirin konseptin mukaisesti jokaisella leiripäivällä oli oma teemansa ja paikkansa. Teemoina olivat tänä vuonna Ilma, Tuli, Maa ja Vesi. Yhteistyökumppanit olivat paikkakuntalaisia yrittäjiä tai yhdistyksiä, ja heidän kanssaan saimme mukavat ja viihtyisät päivät järjestettyä. Kiitos heille!
Ensimmäinen leiripäivä vietettiin teemalla Tuli.
Tuli kuvastaa liikettä luonnossa ja retkeilyä. Kartanlukutaitoa, ryhmähenkeä, varusteiden tärkeyttä ja polttopuiden tekoa sekä tulen sytyttämistä. Jokainen leiriläinen sai tehdä muistoksi leirirannekkeen vielä päivän päätteeksi. Päivää vietimme Kiteen riista- ja eräpolulla, Muljulassa. Yhteistyössä paikallinen yrittäjä ja eräopas Hermanni Nieminen.
Toinen leiripäivä vietettiin teemalla Maa.
Maa-päivänä pääsimme tutustumaan ruoanvalmistukseen, pöytätapoihin sekä kattaukseen. Teimme pääruoan, lisukesalaatin, sämpylät ja jälkiruoaksi mokkapaloja. Päivästä leiriläiset kasasivat omat reseptivihkot, joihin voi lisäillä omia mielekkäitä reseptejään. Päivän tilat sijaitsivat Kiteen Marttalassa ja mukana kokkailemassa oli Arja.
Kolmas leiripäivä oli teemaltaan Ilma.
Tämä Ilma-päivä piti sisällään kiipeilyä ja ongelmanratkaisua ryhmässä. Tasapainoa, ryhmän toimintaa sekä ongelmanratkaisua oli ohjelmassa ennen kiipeilyseinälle kiipeämistä. Pääsimme myös syömään ravintolaan, jossa muistelimme edellisenä päivänä opittuja pöytätapoja. Tämä päivä vietettiin Koivikon Kartanon tiloissa Puhoksella, jossa yhteistyössä oli Koivikon kartano, Annin Kartano sekä Jarkko Laasonen.
Neljäs ja viimeinen leiripäivä teemana Vesi.
Vesi-päivä pitää sisällään uimista, yhdessä oloa, saunomista ja rentoutumista. Opeteltiin puhaltamaan heinällä, tehtiin pajupillejä, paistettiin muurinpohjalettuja sekä nautittiin lämpimästä päivästä yhdessä touhuillen. Riihijärven Matkaparkki ja kyläyhdistys tarjosivat tilat saunoineen kaikkineen.
Tutustu kuvagalleriaan tästä.