4-Teemaa Tohmajärvellä 14.-17.6.2021

4-Teemaa päiväleiri pidettiin Tohmajärvellä ensimmäisen kerran ja osanottajia oli kaikkiaan 6. Leirin konseptin mukaisesti jokaisella leiripäivällä oli oma teemansa ja paikkansa. Teemoina olivat tänä vuonna Ilma, Tuli, Maa ja Vesi. Yhteistyökumppanit olivat paikkakuntalaisia yrittäjiä tai yhdistyksiä, ja heidän kanssaan saimme mukavat ja viihtyisät päivät järjestettyä. Kiitos heille!


Ensimmäinen leiripäivä Maa.

Maa-päivää vietettiin seurakuntasalissa yhdessä Kemien Marttojen Eilan ja Ankin kanssa.  Päivä piti sisällään tutustumista ruoanlaittoon, pöytätapoihin sekä kattaukseen. Teimme lämpimän ruoan, lisukesalaatin, sämpylät sekä jälkiruoaksi mokkapaloja. Jokainen leiriläinen sai myös päivästä muistoksi itsetekemänsä reseptivihkon päivän ruoista ja voi sitten itse lisäillä siihen omia mielireseptejään.

Toinen leiripäivä Ilma.

Ilma pitää sisällään kiipeilyä, aivopähkinöitä sekä ajatustehtäviä ryhmässä. Kokeilimme myös hieman akrobatiaa, tasapainoilua sekä kehonhallintaa. Tohmajärven kunta tarjosi meille tilat liikuntahallilla ja sen ympäristössä.

Kolmas leiripäivä Tuli.

Tuli-päivä piti sisällään metsästykseen ja luontoon liittyviä asioita sekä tietysti makkaranpaistoa. Pääsimme kokeilemaan simulaattoriammuntaa, ja saimme kokeilla kuinka osumme sorsiin, hirviin, karhuihin ja peuroihin. Päivän lopuksi teimme eläinhahmo-avaimenperät muistoksi. Onkamon Erä ja Petri tarjosivat meille päivän tiloineen ja ohjelmineen.

Neljäs ja viimeinen päivä Vesi.

Vesi-päivänä opimme tekemään ötökkähotelleja, muisteltiin edellisiä päiviä ja mitä niistä opimme, uimme, paistoimme nakkipullia ja vaahtokarkkeja. Järventauksen Martat olivat touhuissa mukana ja paikkana Kolmisoppisen ranta.


Tutustu kuvagalleriaan tästä.